![]() |
Sanasta tien löytää |
![]() |
ValikkoSanasta tien löytääKirjaesittely Raamattuluennot 1-15 Raamattuluennot 16-30 Raamattuluennot 31-40 Ihmisenaika-luennot Lopunaika-luennot Puheita ja kirjoituksia Yhteystiedot Linkit Veli Tuomen luontokuvia Viimeksi päivitetty: Laskelmia |
Näille sivuille on tallennettu raamattuluentojani äänitteinä ja tekstimuodossa, hengellisten romaanieni käsikirjoitukset, niihin liittyvä informaatio, sekä kustantajani ja omat yhteystietoni. Raamattuluennoillani olen käsitellyt hengellisen elämän perusasioita niin, että niistä voi löytää tien ja lujan kasvupohjan kristilliselle vaellukselle. Osa luennoista rakentuu suoraan Raamatun sisältökohdista käsin, osa on neuvon sanaa uskontielle lähteneille ja opastusta aitoon kilvoitteluun matkalla iankaikkiseen kotiin. Uskon näiden puheiden ja kirjoitusten olevan siunaukseksi ja kasvattamassa kuulijaa hengellisesti täyteen miehuuteen. Sanoma on aitoa ”Sanan väärentämätöntä maitoa” ja kunnon rukiista leipää ja siksi myös osin vaikeaselkoistakin kuten kaikki Herran salattu sana. Luennot ovat tarkoitetut erityisesti niille, jotka haluavat kasvaa Jumalan sanan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Tulee kyllä aina muistaa ja nöyränä siitä tässäkin muistutan: "Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää" (1. Tess. 5:21). Luennot eivät noudata kaikilta osin sanasta sanaan vastaavaa tekstiversiota. Paikallista murrettakin on hieman mukana. Luennot on pidetty Sievin kirkossa vuosina 2007–2010, Karkun kristillisellä kansanopistolla, Kellonkartanossa Haukiputaalla ja "kotistudiossa" Sievissä. Lähdeaineistona olen käyttänyt paikoin Pyhän Raamatun lisäksi tarvittaessa teosta Iso Raamatun tietosanakirja. Muut mahdolliset lähdeaineistot on mainittu ao. luennon tekstiversiossa. Tekstilainaukset on otettu KR38 ja KR92 käännöksistä sen mukaan kumpi on paremmin julkituonut käsiteltävää asiaa. Koska tietokoneellani on runsaasti eri käännöksiä, niitä voi verrata keskenään ja löytää näin mahdollisimman hyvä käännös käsiteltävään asiaan. Käännösvaatimusten suhteen en ole antanut erilaisten mielipiteiden, mieltymysten ja vaatimusten vaikuttaa asiaan. Kukin toimikoon niin kuin mielestään hyvä on. Luentojen äänitteitä ja tekstiversioita voi vapaasti kopioida yksityiseen ja vaikkapa raamattupiirikäyttöön. Niitä saa myös vapaasti levittää. Sivustot täydentyvät yhä. Vuoden 2010 maaliskuulla alkoi uusi raamattuluentosarja IHMISEN AIKA. Luennoilla käydään läpi ihmisen historiaa Raamatun valossa johtolankana opastaa lukijoita ja kuulijoita syvällisempään Sanan ymmärtämiseen. Luentojen pohjalta voi sitten edetä yhä pidemmälle Raamatun salaisuuksiin. Nämä luennot ovat eräänlaista tiivistelmää Raamatusta, joten ne toivon mukaan yksinkertaistavat asioiden ymmärtämistä. Lokakuun lopulla 2010 on lisätty sivustolle välilehti Saarnoja ja puheita. Siihen on tarkoitus kerätä hyviä opetuksellisia saarnoja ja vaikkapa seurapuheita. Elämäntilanteestani johtuen uudet luennot eivät tule aina kovin
nopeassa tahdissa. Talvella 2011-2012 luennot jatkuvat, jos Herra suo. "Eikö minun sanani ole niinkuin tuli, sanoo Herra, ja niinkuin vasara, joka kallion murtaa?" (Jer. 23:29). "Ikuiselle kuninkaalle, kuolemattomalle, näkymättömälle ja ainoalle Jumalalle kunnia ja kirkkaus aina ja ikuisesti! Aamen." (1. Tim. 1:17). Siunattua matkaa! Veli Tuomi |
|